SISUSTAMISTA, OMPELUA, KÄSITÖITÄ JA ONNEN TUNTEITA


maanantai 12. joulukuuta 2011

Wau , Wau ja vielä kerran Wau

Siinä he nyt sitten ovat. Äidin rakkaat pojat!

Kaikki kävi niin nopeasti.

Maanantaina aamulla menin siis käynnistykseen klo 8. Kalvot puhkaistiin klo 10 ja siitä alkoikin sitten huikea matka jonka kruunasi poikien syntymä. Säännölliset supistukset alkoivat klo 11:30 . Olin ilmaissut kätilöille toiveen epiduraalista ja sainkin sen miltein heti ensimmäisten ns kipeiden supistusten ilmaannuttua. Kuulemma gemini-äidit saavat paremmat ja nopeammin kivunlievitystä. Näin myös kävi. Siinä sitten "nautiskelin" epiduraalissa loput supistukset ja olinkin jo klo 14:00 täysin avautunut. Ehdin siis "kärsiä" niistä ns kovista supistuksista vain puolisen tuntia ja sekin meni onneksi ilokaasulla vähän siedettävämmäksi. Olin kyllä täysin unohtanut miltä ne "oikeat" supistukset tuntuvatkaan.

Kohdunsuu auki- tilanteessa ponnistamisen tarvetta odoteltiin todella kauan. Sali ehti täyttyä jo kerran kaikista miltei 20 henkilöstä, mutta mitään ei tapahtunutkaan. Synnytyksessäni huoneeseen saapuivat 3 lääkäriä jotka hääräsivät minun kimpussani, 2 lääkäriä jotka huolehtivat pojista , kätilö ja harjoittelija sekä vielä 2 x avustavat kätilöt sekä heidän harjoittelijansa.

A:n syntymä oli täynnä erilaisia tunteita pelosta kauhuun sekä kipuun ja lopulta helpotukseen. Hän oli nimittäin tulossa avotarjonnassa maailmaan. Eli huulet ja silmät edellä. Tämän huomattuaan lääkäri ilmoitti, että jos tätä lasta ei nyt saada kääntymään on tiedossa hätäsektio. Ja voi elämä, että pelästyin. Pelästyin aivan kauheasti. Koko perheen onneksi seuraavalla ponnistuksella A-vauvan pää kääntyi asentoon ja hän mahtui kääntymään niin, että luiskahtikin sitten nopeasti maailmaan.

Enpä ehtinyt sitä oikeastaan edes huomata kun yksi lääkäri tarrasi vatsaani kääntäen B-vauvan pääalaspäin, toinen lääkäri painoi häntä alaspäin ja huusi että minun tuleee ponnistaa. Minulla ei kyllä ollut enää minkäänlaisia ponnistamisen tarpeita eikä supistuksiakaan tuntunut juuri missään, mutta niin sitä vain leijonan tavoin ponnistettiin. Ponnistettiin niin, että B-poika syntyi 8 minuuttia isoveljensä jälkeen. Huh mikä homma, ajattelin! Se miltä tuntui puskea toinen "vesimelooni " ulos. Aika huikeeta! Aika huikeeta on myös se, että selvisin ilman paikkausta. Kyllä taitaa tämän vartalon kudokset venyä ties mihin asentoihin :)

Eli:
Klo 15:20 syntyi poika A ja klo 15:28 syntyi poika B. Kokoa pojilla oli A: 3295g, 49 cm ja B: 3365g, 50 cm. Isot kaverit olivat jo , joten elämä synnytyksen jälkeen on nyt helppoa kun molemmat ovat vahvoja ja terveitä. Tosin se tunne, kun kaksi lasta nappaa maidon täysiin , arkoihin rintoihin samalla aikaa...AU!

Kaikki kääntyi siis kuitenkin hyvin. B-vauva pääalaspäin, vauvojen viikot 37 paremmalle puolella ja vaakakin on kääntynyt jo huikeisiin -13 kiloa raskauden viime hetkien lukemaan.

Oikein ihanaa joulunodotusta kaikille. Minä siirryn nyt tauolle nauttimaan elämäni kaikista 4 pojasta ja tietenkin yhdestä miehestä. Miehestä jota ilman tästä ei tulisi yhtään mitään!

Olen onnellinen.

perjantai 2. joulukuuta 2011

37+3

Huikeita uutisia! Eilinen käynti kontrollissa oli ehkä yksi maailman parhaista. Olen avautunut jo 4 senttiä... Jos viikonlopun aikana ei synnytys käynnisty spontaanisti niin sitten maanantai-aamuna puhkaistaan kalvot ja se on sitten menoa se.

Vauvat ovat jo reippaasti yli 3 kiloisia molemmat. Tokihan kuulemma painoarvion tekeminen on todella hankalaa tässä vaiheessa, mutta hyvänkokoisia vauvoja sieltä on tulossa.

Pitäkäähän peukut pystyssä. Minua jännittää jo nyt. Kuulostelen kroppaani koko ajan ja laskeskelen supistuksia. Supistukset ovat kylläkin vielä aika heiveröisiä, mutta niitä aina silloin tällöin tulee kohtalaisen tiuhaankin.

Palailen kun vauvat ovat maailmassa. Voikaa hyvin ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

torstai 17. marraskuuta 2011

Vk 35 +

Viikolla 35 ollaan ja hyvää vauhtia tämäkin muuttuu taas suuremmaksi. Tällä hetkellä odotan , että koska tämä odotus loppuu. Valmistaudun kuitenkin myös siihen, että olen se tilastoja kaunistava äiti joka odottaa kaksosia aina laskettuun aikaan asti. MÄ EN JAKSA!!!

Eilen rakas esikoiseni vietti 5-vuotis synttäreitään. Synttärit olivat ensimmäistä kertaa ns kaverisynttärit. Ja voikun olikin hauskaa. Siinä pyödän ääressä hääri kuusi 3-5 vuotiasta pientä miestä ja yksi tyttö. 1,5 tunnin synttärit olivat todella nopeasti ohi, ehkä liiankin nopeasti.

Illan sitten "kärsin" aika kovistakin supistuksista. Niitä tuli jo jopa 12 minuutin välein, mutta loppuivat kauniisti siihen kun nukahdin sohvalle. Että se siitä sitten... Aamulla on myös supistellut aina silloin tällöin. Viime lauantaina 12.päivä pojat saivat myös ihanan tyttö-serkun! Käytiin ihastelemassa tuota pientä kauneutta tiistaina ja voi, että miten suloinen hän olikaan. Mielessä kyllä pyöri, että miten selvitä kahden kanssa? Miten osaan jakaa rakkautta molemmille tasaisesti kun he sitä tarvitsevat. Kai sen osaa sitten luonnostaan - ainakin niin uskon.

torstai 10. marraskuuta 2011

Viikolla 34

Vuodelepo oli viikolle 34 asti. Nyt siis mennään jo hyvillä päivillä, ja vauvat saa syntyä jos on syntyäkseen. Vuodelevon loputtua on olokin tuntunut paremmalta. Kelit vaan viilenevät joten pojille piti ommella lämmintä päälle. Ottobren kaavoilla valmistui hupparit. Näissä on siis tosi tiukat huput joissa kaulalle asti ulottuva reuna. Näin ollen myöskään ei kaula jää paljaaksi. Hyvän malliset tuli. Sisällä oranssissa bambua ja vihreässä collegea. Vauvoille sain kun sainkin valmiiksi peitot joissa iso-äidin neliöitä.Toisella puolella on fleeceä joten on pehmeät ihoa vasten.

Voikaa kaikki hyvin. Täälläkin voidaan niin hyvin kun pystytään.


Aurinkoisia syyspäiviä!

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Nyt loppu touhuilut

Niin siinä sitten kävi. Eilinen kättärillä käynti supistuksien vuoksi pakotti minut vuodelepoon. Nyt ollaan pyörähdetty samalla viikolle 33, joten viikko makuuta ja sitten taas helpottaa.

Alla näette meille saapuneet motivaattori-lelut. Tein vauvoille mustavalkoiset pehmot Marimekon trikoista ja isommat veljet tahtoivat myös omat. Saivat itse käydä kangaskaupassa valitsemassa omat värit pehmoihin. Näistä tuli aika hellyyttäviä.
Nyt ollaan ja eletään rauhassa ja rennosti. Voikaa tekin hyvin.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Viikolle 32 pyörähdetään mallikkaasti pian

Vihdoinkin tämä viikko on koittanut. Tässä vatsaa joka vastaa käyrien mukaan nyt täysiaikaista yksiötä :) Vauvat elävät kuin viikolla 32 , mutta äidillä on kaikki viikon 40 raskausoireet. Mitään ei tee mieli syödä, närästää (taas) ja ahdistaa välillä aivan mahdottomasti. Kohta olette valmiita tulemaan. Kaikki on jo valmista...

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Ultrakuulumisia

Ultrassa käyty, seuraava 4 viikon kuluttua! 4 viikon!!! Apua.. Muistelin, että joskus 30 viikon jälkeen seurannat olisivat tiivistyneet 2 viikon välisiksi. Nyt tuo aika tuntuu mahdottoman pitkältä.

Ultrassa kuitenkin kaikki tosi hyvin. A:lla painoa jo 1400 g ja B:lla 1500 g. Eli hienosti pienet kasvavat. A oli kääntynyt perätilaan, mutta vielä sillä ei kuulemma ole mitään merkitystä.

Ehdin eilen ommella pienille Marimekon "jämä" kankaista bodyt. Bodyjen seuraksi tietenkin superihanat haaremihousut. :) Ensi viikolla neuvolaan ja sitten saakin odotella taas pitkän aikaa kun näkee / kuulee vauvoja.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Nyt vaihdetaan viikolle 30 :)

Miltä nyt sitten tuntuu... Olen helpottunut. Pidän viikkoa 32 rajana, jolloin voisin hiukan hengähtää. Siihen toki on vielä muutama viikko aikaa, mutta jos vauvat nyt syntyisivät voisivat ne taas hiukan paremmin ulkomaailmassa kun viikoilla kaksikymmentä ja jotain.

Vointi on mitä on. Vatsa on mielestäni valtava. Yöt alkavat olemaan varsinaisia pyörimisen ja hyvän asennon etsimisen aikaa. Kyljellään sitä on nukuttava, mutta kun aina puutuu joko jalka tai käsi, selkään sattuu tai muuten on vain epämukavaa. Asiaa ei yhtään helpota se, että nyt useana yönä sängyn ovat vallanneet kaksi valloittavaa pientä poikaa. Näin ollen on ollut minun tehtäväni peruutella jalkatilaan nukkumaan , tai siis pyörimään.

Perinteeksi näyttää muodostuvan "kummitädin syysyllätys". Nyt kummipojalle lähtee paketissa lämmintä syksyn kylmeneviin päiviin. Toinen paidoista menee toisen naapurin pojalle kiitokseksi vauva-tavaroiden lainasta :)
Keskiviikkona ultraan. Kyllä jännittää jo valmiiksi!

tiistai 4. lokakuuta 2011

Viikko 28

Vai mikä viikko nyt sitten onkaan :) Tällä viikolla ei ole mitään kontrollia. Edellisessä kontrollissa kaikki oli palautunut ennalleen. Ei siis merkkejä käynnistyvästä synnytyksestä.

Eräs kaunis päivä teki aivan älyttömästi mieli suklaata. Aikaisemmin kaikki herkut ovat aiheuttaneet sietämätöntä närästystä, mutta nyt päätin silti kokeilla taas kerran. Ja mikä onni, ei närästystä!!! Nyt on sitten suklaata palanut sellaiseen vauhtiin, notta.

Saatiin naapureilta lainaan sitteri, johon sitten ompelin uuden päällisen. Näin voidaan rettelöidä ja sotkea sitä miten halutaan, eikä tarvitse olla kovasti suojelemassa kangasta. Toinen sitteri täytyy vielä jostain löytää.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Vaaleanpunainen viikonloppu

Meidän perhettä on siunattu kahdella ihanalla prinsessalla. Toinen on mieheni siskon tyttö Prinsessa Ida ja toinen on rakas kummityttömme Prinsessa Catarina. Näille ihanille prinsessoille ryhdyin luomaan prinsessa mekkoja kierrätetyistä ja saaduista kukkakankaista. Kaikki kankaat ovat kierrätettyjä. Koristeet miehustassa ovat vanhasta kulahtaneesta paidastani :) Nyt vielä täytyy harjoitella tiaran /kruunujen tekemistä niin paketit ovat valmiit luovutettavaksi. Paketitkin täytyy varmasti tehdä teeman mukaisiksi :)


Raskaus: Viime viikolla torstaina oli taas ultra. Kanava oli lyhentynyt joten töihin ei ole enää palaamista. Lääkäri ryhtyi puhumaan kortisoonin antamisesta vauvoille, mutta onneksi tuohon ei vielä ryhdytty. Nyt tällä viikolla keskiviikkona kontrolliin. Viime viikkoinen käynti lääkärillä säikähdytti kovasti. Nyt on sitten oikeasti vain levättävä ja oltava rehkimättä. Onneksi ompelukoneella työstäminen ei ainakaan vielä aiheuta supistuksia.

Neuvolakin oli. A:n sykkeet 150 ja B:n sykkeet 140. Olisiko siis viittausta yhteen tyttöön ja yhteen poikaan :) Kunhan nyt vaan jaksaisivat reilu kuukauden vatsassa olivat sitten mitä sukupuolta tahansa.

Syksyistä viikkoa kaikille! Minä palaan prinsessa-tehtaalle :)

tiistai 13. syyskuuta 2011

Vk 26 alkamassa

Olen sairaslomalla. Olen ollut jo nyt kohta viikon. Työssä olo kävi raskaaksi. Istuminen turrutti jalat ja tuolista ei löytynyt oikeaa asentoa. Kotimatkat autolla kuluivat tuskaisesti oikeaa asentoa etsimässä ja vatsan kovettumisia seuraten. Näin ollen ehkä oli jo aika luovuttaa työntekemisestä, vaikka ei olisi huvittanut.

Kotona oleminen on ollut yllättävän ihanaa. Olen maanut ja levännyt. Välillä oli pakko tarttua ompelukoneeseen ja ryhtyä sisustushommiin. Olohuoneen rahi sai uuden päällisen ja pojat saivat lattiatyynyn joka on ollut ihan huippu. Vatsa, kaksio, uloke... Tämä vaan kasvaa ja kasvaa. Nyt siis huomenna taitaa vaihtua viikolle 26+. En kyllä ole ihan varma. Näinkö tämä kolmas raskaus menee. Viikot on aina ehkä arvioita. Muistan kun esikoista odotin niin tiesin tasan tarkkaan millä viikolla ja päivällä mennään. Nyt tiedän koska viikko vaihtuu, mutta että mihin viikkoon niin se onkin sitten eri asia.

Vointi on nyt ok. Jaksan paremmin kun lepään päivät. Pojat vien aamulla päiväkotiin ja sitten on minun aikani levätä. Vatsa ei pinkeile enää niin paljon, ja muutenkin olen virkeempi ja ehkä myös mukavampi puoliso siinä samalla.

Ensi viikolla on taas ultra. Sitä odotellessa.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Vk 25

Maha painaa, se alkaa jo tuntumaan. Ruokamäärät mitä saa syötyä on yhä pienempiä ja pienempiä. Oikeastaan ei tee edes mieli ruokaa. Vatsa tulee niin täyteen, että silloin tällöin jopa oksettaa. Vielä jaksan kuitenkin käydä töissä, ehkä en enää kovin kauaa.

Vauvat potkivat ja elävät lujaa vatsassa. Välillä tuntui, että tunnistan vauvat, mutta nyt en tiedä taas yhtään, että missä asennossa he ovat. Mielihaluja ei vieläkään ole ilmaantunut. Ehkä siitä syystä, että lähes kaikki herkullinen ja "paha" saavat aikaiseksi vain närästystä.

Kotona valmistui kaksosille haalarit. Voi miten pienet ne ovatkaan. Miten voi olla, että kahden lapsen jälkeen voi unohtaa kuinka pieniä vastasyntyneet ovat.

Nyt täytyy harkita suuresti jo luovuttamista työuralta... Kotisohva ja verkkarit houkuttelevat

maanantai 29. elokuuta 2011

Twins Winter & Spring

Täällä on aloitettu vihdoinkin luomaan kaksosille omaa talvimallistoa. Malliston kokoaminen alkoi tietenkin makuupussien tekemisellä. Makuupussien pohjana on kirpputoreilta löytyneet äitiyspakkauksen makuupussit 2 euroa/ kpl . Ja päällysteenä iankaikkisen vanhaa lakanakangasta. Tulipas pehmeät pussit.
Raskaus: Viikot menee ohi niin että vilisee. Olisikohan nyt viikkoja kasassa tasan 24! Ultra oli viime perjantaina ja mahasta bongattiin kaksi 606 grammaista tyyppiä. Sukupuolet eivät vieläkään onneksemme paljastuneet.

Liitoskivut ovat helpottaneet. Iltaisin alkava närästys on todella kovaa ja välillä oikein ahdistaa kun närästää niin lujasti. Onneksi ystäväni Rennie auttaa vielä. Vauvat potkivat jo aikasta kovasti ja vaikuttaa siltä, että ovat vuorotellen hereillä. A vauva oli jo kääntynyt pää alaspäin ja B vauva keikkaili siinä yläpuolella milloin missäkin asennossa.

Seuraava ultra on sitten 22.9. siihen asti täytyisi taas jaksaa odottaa.

Ai niin, ja musta on ihanaa kun on syksy! Oon poltellut jo kynttilöitä sisällä ja tunnelma on ihana! Nauttikaa!


maanantai 15. elokuuta 2011

Mihin katoavat päivät

Siinä vaiheessa kun uusi vuodenaika saapuu ja edellisen kylmän kauden vaatteita aletaan kaivamaan esille huomaan viimeistään miten nuo lapset ovat taas kasvaneet! Mikään ei sovi , kaikki on pientä ja nyt myös esikoisen mielestä "ei tarpeeksi magee!". Ei se siis auttanut muuta kuin ryhtyä ompelemaan kaapista jo löytyvistä kankaista hiukan lämpimämpiä vaatteita. Enää kun ei tarkene sortseilla ja lyhythihaisella.
Suurin ihmetyksen aihe tässä on tämä kuopuksen kasvu. Pusakat on nimittäin tehty pojille täsmälleen samalla ottobreen 104 koon kaavalla. Esikoiselle toki jätin saumanvarat ja kuopuksen pusakan leikkasin täsmälleen kaavojen mukaan. Mutta miten helppoa tämä siis onkaan. Samalla kaavalla molemmille :)

Neuvola oli tänään. Sykkeet kuuluivat , äiti oli kasvanut painoa, SF-mitta yläkäyrän yläpuolella ( ei sinäänsä mikään yllätys). Sykkeet olivat A:lla 140 ja B.llä 136. Sukupuoliahan me ei tiedetä, emmekä halua tietää joten arvoitukset sykkeistä alkakoot....

tiistai 9. elokuuta 2011

Pojille syksyvaatteita ja masukuvaa viikolla 20 + jotain

Sateesta ja raikkaudesta sen huomaa, että syksy tulee kovaa vauhtia. On siis aika myös tarkastella hiukan syksyn varustusta. Poikien ns paremmat takit olivat jääneet pieniksi joten ei auttanut muuta kuin tehdä heille uudet. Tässä Kuopuksen takki:
ja esikoisen. Olin alunperin kuvitellut, että esikoinen haluaa vartavasten tuon vihreän takin ja taas kuopus tuon oranssin, mutta niin oli poikien mieli toisenlainen. Onneksi ovat niin lähellä samaa kokoa, että kumminkin päin takit sopivat hyvin.

Ja sitten tätä kasvavaa komistusta. :) Viikolla 20+ jotain mennään ja vatsa on omasta mielestäni jo valtava. Puoliväli vasta ja nyt tätä kokoa on jo tämän verran. Saa nähdä missä mennään taas 10 viikon päästä.

Vointi on ollut suhtkoht ok... Liitoskivut alaselässä, nivusissa ja reisissä ovat jotain sanoinkuvaamattoman kipeitä. Illalla varsinkin tämä äiti on varsin kankea. Istuskelin eilen illalla lattialla ja lajittelin papereita. Itkunsekainen nauru tirahti kun en meinannut päästä ylös kun pisti niin paljon alaselkään.Lisäksi muita näitä ihania raskausoireita on närästys. Muuten menee hyvin :)


Potkut tuntuvat jo hyvin. Muutaman viikon päästä on ultra ja ensiviikolla neuvola. On toisaalta mukavaa, että on näitä seurontoja niin usein. Eipä sitä ehdi sitten huolestua turhaan :)


torstai 28. heinäkuuta 2011

Kesälomalla...

Kesäloma lähestyy loppuaan ja blogikin on otettu kesätauolta taas kehiin. Kesälomalla vierailtiin Kuopiossa, Puumalassa, Tammelassa, Seinäjoella ja ties missä. Paljon nähtiin ja nautittiin ihanasta seurasta .

Nyt siis on taas aika palata takaisin töihin. Huomenna on raskauden toinen ultra, rakenneultra. Sitä on taas odotettu kun kuuta nousevaa. Mahakin on jo sen kokoinen pojista loppuraskauden paikkeilla. Potkut tuntuvat jo molemmilta veijareilta. Onkin välillä aikamoista mäiskimistä kun kahdeksan raajaa kutittelee vatsan seudulla. :)

Ompeluksia ja restaurointia on tultu tehtyä. Niistä kuvia tulevaisuudessa.

Nyt taas takaisin blogi-elämään. Toivottavasti teillä kaikilla on ollut oikein ihana kesä. Ainakin kelit olivat loistavat!

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Valmistunut sohva ja rakkaan äitini syntymäpäivät

Eilen oli kyllä taas yksi päivä kaikkien joukossa. Olen pitkään kärsinyt oikean ranteen kivuista ja nyt siihen oli syntynyt nahan sisälle patti. Patti oli sen tuntuinen kuin pieni kivi olisi laitettu nahan sisälle. No marssin sitten Diacoriin ja jännetupen tulehdushan sen oli. Patti punktoitiin auki ja nyt sitten kesä eletään rannetuen kanssa.

Yllättäväähän tämä jännetupen tulehduksen syntyminen ei ole, sillä olen vihdoinkin saanut kunnostettua vanhan sivusta vedettävän sohvan. ( ennen kuva Täällä ) Aivan ihana siitä tuli ja voi kuinka me rakastetaankaan jo hetkiä siinä. Iltasadut luetaan nykyään aina tässä sohvalla.

Nyt sitten vain pitäisi päällystää tyynyt. Patjan suojana on Hanna-mumman virkkaama peitto.
Äidilläni oli eilen syntymäpäivät. 57-vuotias ikinuori äitini yllätettiin illalla iltapalalla. Veljeni, isäni ja veljen tyttöystävä tulivat meille ja ilta nautittiin yhdessäolosta. Ompelin äidilleni Marimekon tilkuista kesäisen rantamekon.

Viikonloppuna suunnistetaan ostamaan suurempaa autoa. Tavallinen farmari kun ei tälle meidän seurueelle enää sovi :) On vaihdettava 7-paikkaiseen tila-autoon. heh ja hih! Samalla käväistään Titi-nallen talossa ja minun sukuni mökillä. :) Toivotaan, että säät hiukan lämpenevät.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Siinä he ovat!

Eilen oli kauan odotettu niskapoimu-ultra. Olin jännittänyt ja odottanut sitä kovasti. En ollut antanut itselleni oikein mahdollisuutta vielä rakastua noihin kahteen tyyppiin. Nyt se on TOTTA! Niskaturvotukset oli kunnossa ja rajojen puitteissa. Nyt onkin sitten useimmin ultria ja lääkärikäyntejä kun ns normaalissa raskaudessa. Raskausaika on muutenkin sujunut nopeasti ja yllättävän helposti. Poikien raskauksien aikana minulla ei ollut minkäälaista pahoinvointia, enkä nytkään ole kuin oksentanut kerran ja voinut noin viikonverran hiukan pahoin. Pahoinvointi on ollut lähinnä sitä, että jos en ole saanut noin kahden tunnin välein jotain suuhuni niin etova olo paukkaa sisään nopeasti.

Leviän ja leviän, vatsa kasvaa vauhdilla. Seuraava lääkäri on 27.6 ja ultra oli sitten heinäkuun lopussa. Pitäisi aloittaa varmasti jo vaatteiden ompelu sekä kestovaippojen tekeminen. Niitä kun tarvitaan sitten vaikka kuinka monta.

Aurinkoa ja lämpöä päivääsi! Muistakaa juoda vettä :)

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Elämän muutoksia



Suurin elämänmuutos on tällä hetkellä 12 viikkoa vanha. Tai oikeastaanhan tässä pitäisi ryhtyä puhumaan monikossa. Meidän perheeseen siis syntyy joulukuussa kaksi uutta ja ihanaa vauvaa. Tänään oltiin niskapoimu-ultrassa ja kaikki näytti olevan kunnossa. :) Tämä blogi saattaa siis tietystä syystä muuttua odotusblogiksi :)



Viime viikonloppuna vietimme hyvän ystäväni polttareita. Sain kunnian ommella polttarisankarille Emäntä-essun. Päivä oli onnistunut. kävimme Alpakka-tilalla hoitamassa alpakoita, sankari pääsi lennolle ja porschen kyydissä lopulta mökille jossa oli tarjolla mahtavat herkut. Kävin jopa uimassa joten talviturkkikin on heitetty. Mutta oli kyllä todella kylmää vettä.

Nyt kun meille on tulossa lisää lapsia, tarvitsimme myös enemmän lastenhoitotarvikkeita kotiimme. Enää ei riitä vain yksi pinnasänky :) Työkaveriltani sain ilmaiseksi pinnasängyn joten ompelin sängynluovuttajalle, pienelle tytölle, kiitokseksi kesämekon.


Aivan loistavaa kun on näin lämpimät kelit! Nauttikaa auringosta kaikki!

tiistai 24. toukokuuta 2011

Nivea 100-vuotta

Nivealla on menossa kamppanja jossa voi kertoa oman Nivea-muiston ja voittaa mahtavia palkintoja. Voitteko kuvitella , että Nivea on jo 100-vuotta.

http://www.nivea.fi/mosaiikki?id=w93e3zZ

Käykää tekin kirjoittamassa oma muisto mosaiikki tauluun. www.nivea.fi

Olen Buzzadorina, joten välillä markkinoin omassa blogissani erilaisia tuotteita. Jos haluatte osallistua Buzzaukseen saa siitä lisätietoa sivulla www.buzzador.fi

tiistai 10. toukokuuta 2011

Kummitytön peikkomekko

Kummitytöllä on tulossa tanssiaiset joissa pitää pukeutua menninkäisiksi. Illalla pikaisesti kolmen konstin mekko muotoutui verhokankaista menninkäisen mekoksi. Nyt vaan tukka sotkuun ja nauhoja tukkaan :)

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Jääkiekon lomassa myssyjä

Muutamat myssyt valmistuivat samalla kun jännitin jääkiekkoa. Huonosti kävi jääkiekossa, toivottavasti myssyt sopivat pienille tytöille.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Mekoista tulee kesäinen mieli!

Mekkoja kesäksi taas tehtaillaan. Lisäksi olisi pari myssyä jotka pitäisi tilauksesta tehdä eteenpäin. Tämä mekko syntyi vanhasta pyöreästä pöytäliinasta. Olkaimet on sametista.


Itse sairastuin pääsiäisenä oksennustautiin ja nyt sitten vappuna sairastui mieheni. Meidän pojat ovat pysyneet terveinä, mutta kylläpä vei voimat tuo muutaman päivän pakkopaasto.


Toivotaan , että nyt sairastelu olisi ohitse ja pojat säästyisivät oksutaudilta.


Aurinkoisia päiviä!

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Varsinainen takkitehdas

Voisin tällähetkellä kutsua itseäni takkitehtaaksi. Pojille valmistuivat sadetakit eurokankaan ihanasta ulkoilukankaasta. Sisällä fleeceä, joten tuntuvat kesälläkin ihanilta vaikka vain t-paidan päällä.

Pikkuveljen takki:
Isoveljen takki: Tähän tein yhden mokan kun laitoin fleece puolen reunuksen päälle. Voitte vain kuvitella, miltä se näyttää kun kuraleikit on käynnissä. Ei niin valkoiselta enää :)

Olen taas saanut onneksi ommella mekkoja pienille tytöille. Tilauksesta Ottobreen kolmen konstin mekko:

Sekä valloittavan suloiselle pienelle tytölle kesätakki:


Aivan mieletöntä miten energiaa tuleekin lisää kun aurinko paistaa ja on valoisaa!

Aurinkoisia päiviä kaikille!

torstai 14. huhtikuuta 2011

My Own

Mieheni veli suunnitteli minulle oman logon, jota voin käyttää vaatteissa ja muissa jutuissa mitä teen. Olen suuresti kiitollinen tälle miehelle! Kiitos!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

That is what I call surprise guests!

Katsokaahan keitä saimme aamulla yllätysvieraiksi meidän takapihallemme! Emme malttaneet lähteä ollenkaan päiväkotiin / töihin kun ihastelimme perhettä!
Tervetuloa uudelleen!

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Illalla ensimmäiset löylyt!

Tänään sähkäri on vihdoinkin käynyt ja asentanut meidän kiukaan kiinni. Se tietää siis ensimmäisiä löylyjä uudessa talossa! Ihanaa!!! Kävimme pienen pojan 1-vuotis synttäreillä ja lahjaksi ehdin kuin ehdinkin ommella takin. Suloinen pieni mies ja ihana perhe! Kiitos juhlista!

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Onnellinen nainen!

Näitä ihanuuksia minä löysin sieltä sukulaiseni aitasta! Huonekalut ovat vielä täysin alkuperäisessä kunnossa ja viettäneet aikaansa monta vuotta aitassa. Näissä onkin sitten rutkasti hommaa jotta ne saadaan käyttökuntoon. Lähinnä siis maalausta, maalinpoistoa ja muutamien lautojen vaihtoa.



Kiitos ihanille sukulaisille majoituksesta ja vieraanvaraisuudesta. Oli ihanaa nähdä !


Nyt vinkkejä huonekalujen entisöinnistä otetaan enemmän kuin mieluusti vastaan!

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Piano ennen ja jälkeen!

Vanhempani ovat ostaneet minulle vuosia sitten pianon! 80-luvulla väritys oli varmasti hieno ja sisustukseen sopiva, mutta nyt se ei sovi meille ei sitten millään. Olemme etsineet maalaria ja harkinneet jopa uuden ostamista. Tällä hetkellä rahaa ei ole uuden ostamiseen saatika sitten maalauttamiseen. Bauhaussista löytyi oiva keino hetkelliseen tilanteen korjaamiseen:
Hintaa muutokselle tuli 40 euroa!

Reissua reissun perään

Viime viikonloppuna koko perhe nautti Ruotsin-laivan tunnelmista. Pojat nautti + äiti ja isä nautti = koko perhe on onnellinen. Ensi viikonloppuna on lisää matkustusta tiedossa kun lähden poikien, mummin, paapan ja isoveljeni kanssa pohjanmaalle hakemaan suvun aitasta suvun aarteita kotiini. Niistä ensi viikolla kuvia :) Oikein aurinkoista loppuviikkoa kaikille.




tiistai 22. maaliskuuta 2011

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Mistä löydän lisää aikaa

Meillä on kaaos! Kaaos kestää vielä varmasti kauan, mutta alan jo pikkuhiljaa siihen kyllästymään. Alla kuvia meidän kaaoksesta:
Tässä siis meidän aula. Puuportaiden sijalle on kohta rakenteilla oikeat portaat ja niiden alle vaatekaappi ja säilytystila. Tällä hetkellä meidän aula näyttää lähinnä kirpputorilta :)
Kodinhoitohuone, tai siis tällä hetkellä lähinnä rakennustavaroiden hoitohuone
Isompi, minun vessani , on valmistunut. Sisustusta haetaan jonka vuoksi erinäisiä tavaroita on maistelun vuoksi nostettu esille.
Isännän "olohuone" Tämä taitaa olla suhtkoht valmis. Alatasolle on myös pinottu tekniikan maailmoita ja muita miesten lehtiä. (ei kuitenkaan niitä kaupan ylähyllyllä olevia)

Olen ehtinyt ommella jotain. Pojille kypärämyssyt. Sisustassa on fleeceä ja päällä trikoota jota on jäänyt paidoista yli.